Tiedote
17.1.2012
JYY etsii uutta yrittäjää ravintola Rentukkaan Kortepohjaan
Kortepohjan ylioppilaskylän perinteikäs opiskelijaravintola Rentukka on toistaiseksi suljettuna. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta etsii parhaillaan uutta yrittäjää jatkamaan ravintolatoimintaa.
"Opiskelijan olohuoneena tunnettu Rentukka on yksi pisimpään samalla paikalla toimineista baareista koko Jyväskylässä", kertoo ylioppilaskunnan kiinteistöpäällikkö Osmo Kääriäinen. "Yrittäjällä on mahdollisuus uudistaa ravintolan toimintakonseptia, mutta toivomme, että Rentukka säilyy opiskelijan olohuoneena."
Rentukka toimii vireänä opiskelijatapahtumien keskuksena. Innokkaat tapahtumanjärjestäjät, opiskelijat ja JYY voivat tarjota uudelle ravintoloitsijalle ideointitukea Rentukan toiminnan kehittämiseksi.
Baaritilojen lisäksi Rentukassa on myös keittiö, mikä mahdollistaa esimerkiksi pitopalvelutoiminnan. Vuonna 1971 perustettu ravintola sijaitsee keskellä 1800 asukkaan ylioppilaskylää. Asukkaita ravintolan lähiympäristössä on kaikkiaan noin 6000.
Uuden ravintoloitsijan valitsee ylioppilaskunnan hallitus.
Lisätietoja:
Osmo Kääriäinen
JYYn kiinteistöpäällikkö
050 526 5434